Anssi Kela, 22.7.2017, Tavastia, Helsinki

Nostalgiaa Anssi Kelan keikka Tavastialla kuulosti niin hyvälle, että sitä ei voinut jättää väliin. Tällä kertaa Anssi ei myynyt Tavastiaa loppuun, mutta kuten hän itse keikan aikana totesikin, oli heinäkuun loppu ja monet pääkaupunkiseudulla asuvat olivat lomalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Keikkapaikalle saavuin noin puoli tuntia ennen keikkaa. Silloin pääsin oikein hyvälle paikalle seinän viereen noin miksauspöydän […]

Anssi Kela, 1.12.2016, Tavastia, Helsinki

Keikkaraportti – Anssi Kela, 1.12.2016, Tavastia, Helsinki Anssi Kela on muutaman vuoden aikana tehnyt hienon paluun Suomen musiikkimaailman huippujen joukkoon. Sitä ennenkin pidin Anssi Kelan musiikista enkä oikein missään vaiheessa havahtunut siihen, että hänen suosionsa oli huomattavasti laskenut. Osittain se ehkä johtui siitä, että olin itse niin nuori. Kuitenkin hänen kappaleensa ovat soineet tasaisesti radiossa […]