Lempialbumini vuodelta 2017

Uuden vuoden vaihtuessa on hyvä pohtia mennyttä vuotta. Erityisesti tämän blogin näkökulmasta on hyvä pohtia vuotta 2017 julkaistujen albumien kannalta. Albumeita julkaistaan vuosittain paljon ja monet niistä tekevät itseeni vaikutuksen. Ongelmaksi muodostuukin, miten rajata tämänkaltaisen tekstin kattavuus. Ratkaisuksi olen päätynyt käsittelevään vain niitä vuonna  2017 julkaistuja albumeita, jotka olen myös itse hankkinut. Spotifyssa kuuntelemiani en siis […]

Pariisin kevät, 15.4.2017, Sellosali, Espoo

  Jälleen on keikkaraportin aiheena Pariisin kevät. Kyseessä on siis toinen Pariisin kevään keikka, jolla olen tänä vuona käynyt. Heti alkuun on mainittavat Pariisin kevään olevan hieman outo yhtye. Ensinnäkin siitä tuli bändi vasta toisen levyn jälkeen. Ennen sitä kyseessä oli Arto Tuunelan sooloprojekti. Toiseksi yhtye on onnistunut nousemaan omalla tyylillään suhteellisen suureen suosioon ilman, […]

Pariisin kevät, 3.2.2017, The Circus, Helsinki

  Pariisin kevään uusi albumi Kuume julkaistiin 3. helmikuuta ja mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa sitä kuin mennä katsomaan levynjulkaisukeikka. Ostimme liput ystäväni kanssa ennakkoon, mikä oli hyvä, koska keikka oli loppuunmyyty. Keikkapaikkana oli The Circus, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa Kampin lähistöllä. Itselleni kyseinen keikkapaikka oli uusi tuttavuus. Tämä oli itselleni myös ensimmäinen kokopitkä […]