Vuoden 2018 viisi hienointa julkaisua

Uuden vuoden aattona usein pohditaan mennyttä vuotta ja sen antimia. Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa tehdään listoja vuoden parhaimmistosta. Viime vuonna kirjasin ylös vuoden parhaimmat albumit. Tänä vuonna haluan kuitenkin laajentaa palettia ja samalla tiukentaa valintaa. Kun ehdolla ovat albumien lisäksi elokuvat ja kirjat, vaaditaan listalle pääsyyn enemmän. Musiikkiharrastukseni kuitenkin näkyy siinä, että neljä viidestä on […]

Anssi Kelan Ääriviivoja -kiertue

     Anssi Kela julkaisi uuden soololevynsä Ääriviivoja 21. syyskuuta. Sen tiimoilta hän lähti konserttisalikiertueelle, joka kesti 28.9. – 20.10. välisen ajan. Kiertue julkistettiin ennen kuin albumin julkaisupäivä tai nimi oli tiedossa, joten sitä markkinoitiin pelkkänä konserttisalikiertueena. Kuitenkin kiertueen ollessa selkeästi uuden albumin julkaisukiertue ja Anssinkin sitä pariin kertaan tuolla nimellä kutsuttua käytän kiertueesta nimeä […]

Ismo Alanko: Parhaat palat 6.5.2018, Tampere-talo, Tampere

Kolmantena ja siten viimeisenä keikkana Ismo Alangon Tampere-talon esiintymisissä oli Parhaat palat. Se oli Ismon ensimmäinen bändikeikka sitten elokuun 2016 ja nimensä mukaisesti sillä keskityttiin hänen uransa parhaisiin paloihin. Keikka oli perjantain Tampere filharmonian kanssa soitetun konsertin tavoin Tampere-talon isossa salissa, joka oli ääriään myöten täynnä. Parhaat palat keikka alkoi jo kello 18 eli selvästi […]

Ismo Alanko: Yksin 5.5.2018, Tampere-talo, Tampere

Lauantaina oli vuorossa toinen ilta Ismo Alangon Tampere-talon festivaalista. Tällä kertaa esitys oli pienessä salissa ja kokoonpano pienentynyt murto-osaan, sillä oli Yksin-keikan vuoro. Ismo itsekin kommentoi keikan aikana edellisenä päivänä esiintyneensä yli 80 ihmisen kanssa ja tällä kertaa hän esiintyi hieman pienemmällä kokoonpanolla. Onneksi tukijoukot, eli yleisö, oli kuitenkin paikalla, kuten hän itsekin totesi. Keikan […]

Ismo Alanko ja Tampere Filharmonia, 4.5.2018, Tampere-talo, Tampere

Kun julkistettiin tieto Ismo Alangon kolmipäiväisestä Tampere-talon keikkaputkesta, päätin lähes välittömästi hankkia liput kaikille keikoille. Hassisen koneen Rappiolla oli yksi niistä kappaleista, jotka saivat minut aloittamaan kitaransoiton ja myöhemmin olen tutustunut myös sekä Sielun veljien tuotantoon että Ismo Alangon soolomateriaaliin. Tampere-talon keikkojen idea oli hyvin selkeä. Keikat olisivat yhtenä viikonloppuna. Perjantaina olisi konsertti isossa salissa […]

Lempialbumini vuodelta 2017

Uuden vuoden vaihtuessa on hyvä pohtia mennyttä vuotta. Erityisesti tämän blogin näkökulmasta on hyvä pohtia vuotta 2017 julkaistujen albumien kannalta. Albumeita julkaistaan vuosittain paljon ja monet niistä tekevät itseeni vaikutuksen. Ongelmaksi muodostuukin, miten rajata tämänkaltaisen tekstin kattavuus. Ratkaisuksi olen päätynyt käsittelevään vain niitä vuonna  2017 julkaistuja albumeita, jotka olen myös itse hankkinut. Spotifyssa kuuntelemiani en siis […]