John Mayer, 7.5.2017, Ericsson Globe, Tukholma, Ruotsi

John Mayer on itselleni tärkeä artisti musiikkinsa ja myös kitaransoittonsa takia. Hänen soittotaitonsa on huippuluokkaa ja etenkin keikoillaan hän antaa sen näkyä. Suomessa John on ehkä tuntematon, mutta muissa Pohjoismaissa asia ei todellakaan ole samalla tavalla. Niissä John ja hänen musiikkinsa tunnetaan. Hän on siis yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä sekä huikea kitaristi. Hänen ensimmäinen levynsä Room for Squares on julkaistu vuonna 2001. Sen jälkeen hän on julkaissut useita levyjä. Heavier Things on ilmestynyt vuonna 2003, Continuum 2006, Battle Studies 2009, Born and raised 2012, Paradise Valley 2013 ja uusin levy The Search for Everything on julkaistu tänä vuonna.
 
Room for Squares on soinnullisesti monipuolista laulaja-lauluntekijä -materiaalia. Heavier Thingsillä sähkökitara on huomattavasti suuremmassa roolissa ja Continuum on Johnin taideteos. Upea yhdistelmä soulia, bluesia, rockia ja poppia. Battle Studies on aavistuksen Continuumia popahtavampi. Born and raised puolestaan on melkoinen täyskäännös folkkia ja countrya yhdistelevällä tyylillään. Paradise Valleyn musiikkia John on itse kutsunut acid countryksi. The Grateful Deadin vaikutus kuuluu kyseisellä albumilla suuresti. Uusin albumi The Search for Everything puolestaan on ikäänkuin Continuumin ja Born and raisedin parhaat puolet yhdistävä albumi, jossa lisää vielä uusia sävyjä keitokseen. John Mayer on siis musiikillisesti monipuolinen artisti, jota lämpimästi suosittelen kuuntelemaan. Aiemmin mainitsemieni studioalbumien lisäksi kannattaa kuunnella John Mayer Trion loistava Try! -livealbumi, joka on triona soitettua bluesrockia. Lisäksi Where the lights is -livelevy- ja dvd ovat hienoja kokonaisuuksia.

Toissa vuodesta lähtien John on lisäksi ollut mukana Dead & Company nimisessä yhtyeestä, joka koostuu Johnin ja parin muun nuoremman muusikon lisäksi The Grateful Deadin elossa olevista jäsenistä. Dead & Companyn kanssa John onkin tehnyt yhden ison areenakiertueen ja vielä isomman stadionkiertueen. Siinä sivussa John on kuitenkin tehnyt uutta musiikkia ja valmistellut The Search for Everything -levyä, jonka hän on tänä vuonna julkaissut.
 
Alkuvuodesta Johnin alkaessa jälleen aktivoitua soolouransa suhteen en etenkään kiertueen suhteen ollut kovin innoissani. Vaikka olin nähnyt hänet Tukholmassa kaksi ja puoli vuotta aiemmin, en ajatellut sen onnistuvan tällä kertaa. Sen takia olinkin tyytyväinen huomatessani hänen tulevan esiintymään Tukholmaan ja päivämääränkin sopivan minulle. Lippua siis ostamaan ja matkoja varaamaan. Lipun sain ostettua alakatsomoon aivan lavan viereen, mikä sopi minulle loistavasti. Halusin seurata sekä lavalla tapahtuvaa työskentelyä että ennen keikkaa lavan vieressä tapahtuvaa kitarateknikon työskentelyä.
 
Keikkapaikka oli siis Ericsson Globe eli Globen. Kyseinen keikkapaikka oli entuudestaan tuttu, koska olin nähnyt Johnin siellä aiemminkin livenä. Globeniin sisään mennessä turvatarkastus oli selvästi tiukempi kuin aiemmilla Ruotsin keikoillani on ollut. Tällä kertaa piti kävellä ilmeisesti metallinpaljastimen läpi. Puhelimia, lompakoita ynnä muita metallia sisältäviä laitteita ei kuitenkaan pitänyt jättää siksi aikaa pois. Mielestäni oli hyvä, että turvatoimia oli kiristetty ja totta puhuen olin aiemmin hieman ihmetellytkin isojen keikkojen turvatarkastuksia.
 
Lämmittelijänä oli Andreas Moe niminen ruotsalaisartisti, joka oli lämmittelijänä myös Johnin vuoden 2014 Tukholman keikalla. Tänä vuona Andreas Moe oli kiinnitetty koko Euroopan kiertueen lämmittelijäksi. Totta puhuen aluksi olin hieman ärtynyt luettuani keikalla olevan lämmittelijä, koska se tarkoittaisi vähemmän käytössä olevaa soittoaikaa Johnille. Kuitenkin Andreas Moen ollessa yhtyeineen lavalla ärtymykseni poistui, koska hänen musiikkinsa oli hyvää ja oli hienoa nähdä hänet jälleen lavalla. Lisäksi ilokseni ymmärsin hänen ruotsinkieliset välispiikkinsä paremmin kuin viime kerralla hänen ollessa Johnin lämmittelijänä. Andreas Moen musiikkia voisi verrata esimerkiksi James Bayhin. Hän aloitti settinsä Ocean -kappaleellaan, joka on mielestäni hänen parhaimmistoaan. Muita kappaleita en juurikaan tuntenut, mutta hyvältä ne kuulostivat. Andreaksen esiintyminen kesti jonkin verran yli puoli tuntia.
 
Andreaksen jälkeen lavaa alettiin laittaa valmiiksi Johnia ja hänen bändiään varten. Käytännössä tämä tarkoitti vain peitteiden poistamista soittokamojen päältä ja Andreas Moen soittokamojen siirtämistä pois. Lisäksi kitarakamojen toimivuus luonnollisesti testattiin. Lavan takaseinänä oli iso näyttö ja vasta keikan alettua huomasin myös lavan lattian olevan yhtä isoa näyttöä. Siihenkin siis tuli videoita ja taustakuvia. Aiemmin en ole tuollaiseen ratkaisuun törmännyt.
 
John nousi lavalle vähän ennen yhdeksää ja keikka alkoi Waiting on the World to Change -kappaleella, jonka tunnistettuaan yleisö osoitti suhteellisen äänekkäästi suosiotaan. Ulkomusiikillisena seikkana huomasin Johnin pitävän päällään samanlaista paitaa kuin jonka olin ennen keikkaa ostanut paitamyyntipisteeltä. Kitarana Johnilla oli PRS:n valmistama Stratocaster -prototyyppi, joka poikkesi Fenderin stratoista kaulan puolesta, koska siinä oli perinteinen PRS-kaula.
 
John aloitti bändinsä kanssa Helplessin suhteellisen suoraan Waiting on the world to changen jälkeen. Helpless julkaistiin tänä vuonna osana The Search for Everythingia ja se on yksi albumin parhaimmista kappaleista. Mielestäni livenä John soitti ainakin kappaleen intron- huomattavasti levyversiota puhtaammalla soundilla. Tässä kappaleessa päästiin ensimmäistä kertaa keikan aikana kuulemaan kunnolla Johnin kitarointitaitoja. Movin’ On And Getting Over seurasi ja sekin oli upeaa kuultavaa. Kappaleessa kaikki kolme kitaristia saivat soittaa taidokkaasti, koska kappaleessa on useita samanaikaisia kitaralinjoja ilman selkeää lead-kitaraa.
 
Neljäntenä kappaleena kuultiin Queen of California. Se oli Johnin edellisen kiertueen vakiokappaleita ja se julkaistiin alunperin vuoden 2012 loistavalla Born & Raised albumilla. Tällä kiertueella versio oli kuitenkin hieman edellisestä poikkeava. Rumpalina oli Steve Jordan, joka soitti eri tyylillä kuin edellisen kiertueen rumpali Aaron Sterling. Komppi ei ollut ihan yhtä letkeä eikä John käyttänyt pienikoppaista Martinia, jota hän käytti kappaleen äänittämiseenkin. Sen sijaan käytti omaa OMJM -nimikkomalliaan. Soolon hän soitti upealla PRS Super Eagle -kitarallaan ja soolossa oli selkeästi havaittavissa vaikutteita Jerry Garcialta ja The Grateful Deadilta. Kappaleessa oli jo levyversiossakin Grateful Deadin kaltainen rento tunnelma.
 
Keikan ensimmäinen jakson päätti Johnin uusimmalla levyllä julkaistu Changing. Kappaleesta saatiin jo Johnin yksin esittämä sooloversio yleisöstä kuvattuna livevideona pari vuotta sitten. Silloin kappale muistutti tyyliltään huomattavasti Born & Raised ja Paradise Valley albumien kappaleita. Tänä vuonna julkaistuun versioon sitä oli kuitenkin hieman muutettu, mutta samankaltainen tunnelma kappaleessa edelleen oli. Livenä kappale noudatti aika pitkälti levyversion kaavaa. Tässä kappaleessa John käytti jälleen PRS:n strato prototyyppiä.
 
Changingin jälkeen alkoi roudaustauko, jonka aikana lavan taustana toiminut videoseinä nostettiin jonkin verran ylöspäin ja sen taakse vedettiin lavan koroke. Korokkeella sijaitsivat rummut, koskettimet ja kielisoittimien vahvistimet. Sen tilalle lavalle tuotiin ainoastaan silta. Sillan olin nähnyt jo aiemmin keväällä otetuissa valokuvissa ja olin hieman ihmetellyt sen tarkoitusta. Nyt se kuitenkin selvisi. Lavan lattiana ollut näyttö yhdessä takaseinän kanssa muodosti puistomaiseman. Lavan lattian keskellä virtasi tässä maisemassa puro, jonka yli silta vei. 
 
Roudaustauon jälkeen John tuli yksin takaisin lavalle akustisen kitaransa kanssa. Oli siis vuorossa The Search for Everything teeman toinen jakso, Acoustic. Sen John aloitti uusimman levynsä kappaleella Emoji of the Wave. Levyllä kyseisessä kappaleessa on hienot taustalaulut, mutta nyt niitä ei kuultu Johnin ollessa yksin lavalla. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan kappale oli hienoa kuultavaa ilman taustalaulujakin. Alunperin kappaleen nimen oli ilmeisesti tarkoitus olla aaltoa kuvaava emoji, mutta julkaisuun mennessä se olikin muutettu muotoon Emoji of the Wave. Kappaleessa ei kuitenkaan mainita sanaakaan emojista, mikä on ihan hyvä asia.
 
Seuraavaksi John vaihtoi akustisen Martin kitaransa 12-kieliseen resonaattorikitaraan. Samalla lavalle palasivat kiertueen kaksi taustalaulajaa. John oli aloittavinaan Walt Grace’s Submarine Test, January 1967, mutta sen sijaan hän aloittikin Continuum-albumilta löytyvän kappaleen Dreaming With a Broken Heart. Ensimmäisen kertosäkeen jälkeen hän kuitenkin vaihtoi takaisin Born and Raisedilta löytyvän Walt Gracen introon ja hän esitti kappaleen kokonaisuudessaan. Se on Johnin tuotannossa harvinainen kappale, koska se kertoo täysin kuvitteellisen tarinan. Yleensä Johnin kappaleet kertovat jollakin tavalla hänen omasta elämästään. 
 
Walt Gracen jälkeen John vaihtoi jälleen Martinin akustiseen ja taustalaulajat poistuivat lavalta. Heidän tilalleen tuli kitaristi ja taustalaulaja David Ryan Harris. Hänen kanssaan John esitti oman versionsa Tom Pettyn kappaleesta Free Fallin’. John julkaisi kappaleen osana Where The Light Is livejulkaisua. Spotifyssa se on hänen suosituin kappaleensa yli 181 miljoonalla kuuntelukerralla tätä kirjoittaessa. David Ryan Harrisin taustalaulut olivat upea lisä tähän kappaleeseen. 
 
Akustisen osion viimeisen kappaleen John esitti jälleen yksin. Aluksi hän pohti hieman mitä hän esittäisi ja kommentoi yleisön Neon -huutoja sanomalla kokeilevansa jotakin muuta ensin. Hän soitti Your Body Is A Wonderland -kappaletta ensimmäisen kertosäkeistön loppuun asti. Sen jälkeen hän äkisti laski kitaransa matalimman kielen viritystä ja aloitti Neonin. Se sai yleisön kovaäänisiin suosionosoituksiin. Your Body Is A Wonderland oli myös aiheuttanut suuret suosionosoitukset, mutta jäi toiseksi Neonille. Kumpikin löytyy Johnin ensimmäiseltä albumilta Room for Squares ja Your Body Is A Wonderland -kappaleesta John sai aikoinaan Grammy-palkinnon.
 
Neonin jälkeen John poistui lavalta ja seurasi jälleen roudaustauko. Sen aikana silta vietiin pois lavalta ja tilalle tuotiin kaksi ympyrän muotoista koroketta, joista toisella oli rummut ja kaksi kitaravahvistinta ja toisella kaksi bassovahvistinta. Samalla taustalla näytettiin video John Mayer Trioon liittyen, jossa oli haastateltu kaikkia Trion jäseniä ja kerrattu Johnin päätöstä ottaa Trio mukaan kiertueelle. Roudaustauon jälkeen John Mayer Trio astelikin lavalle. Johnin lisäksi Trioon kuuluvat siis rumpali Steve Jordan ja basisti Pino Palladino. Edellisen kerran Trio kiersi laajamittaisesti vuonna 2005. Sen lisäksi se on ollut Continuum, Battle Studies ja The Search for Everything -albumien tuotantotiimien ydin. Trio soitti myös oman settinsä Where The Light Is -julkaisulla.
 
Trio esitti kolme kappaletta, joista ensimmäinen oli Crossroads. Crossroadsin tunnetuin versio on varmastikin vuonna 1968 julkaistu Creamin versio. Alunperin kappale on bluesmuusikko Robert Johnsonin tekemä. John Mayer Trion versio muistutti aikalailla Creamin versiota olematta kuitenkaan identtinen. John käytti fanien Heartbreak Stratocasteriksi nimeämää kitaraa. Kyseisessä kitarassa on siis särkyneen sydämen logo rungossa ja John käytti sitä paljon Battle Studies -albumin aikoihin. Johnin kitarasoundi oli myös erittäin fuzzin kyllästämä kuten oli jo hänen levyttämässäänkin versiossa. 
 
Toisena kappaleena Trio esitti Vultures kappaleen. Studioversio kyseisestä kappaleesta on julkaistu vuonna 2006 Continuumilla, mutta sen lisäksi Trion soittama liveversio on julkaistu vuonna 2005 Trion Try! livealbumilla ja vuonna 2008 Where The Light Is -julkaisulla. Vultures ei kuulu omiin suosikeihini Johnin tuotannossa, mutta on siitä huolimatta mukava kappale ja Trion soitanta on hienoa kuultavaa.
 
Trio-jakson viimeinen kappale oli Who Did You Think I Was?, jonka olin halunnut kuulla livenä jo pitkään. Kappaleessa on upea kitaraosuus ja se on menevämpi kuin monet muut Johnin kappaleet. Se päätti Trion lyhyen setin, jonka huomionarvoinen piirre oli sen kovaäänisyys. Se oli selkeästi kovaäänisin kohta keikalla. Musiikin tyylillä oli siihen toki valtaisa vaikutus, koska musiikki esitettiin voimakkaammin ja nopeammin kuin keikan muissa vaiheissa.
 
Jälleen seurasi lyhyt roudaustauko, jonka aikana Trion ajaksi tuodut pyöreät korokkeet vietiin pois ja tilalle vedettiin taustan taakse vedetty koroke, joka oli ollut paikalla keikan ensimmäisen jakson aikana. Henkilökunnan työtä helpottivat lattiaan tulleet punaiset viivat, jotka kertoivat mihin kohtaan koroke tuli vetää. Lisäksi ne näyttivät kitaristien pedaalilautojen sijaintipaikat. Roudaustauon jälkeen alkoi neljäs jakso, joka oli koko bändi uudelleen.
 
Jakson aloitti uuden albumin kappale Rosie, jonka John soitti jälleen PRS:n stratolla. Kappaleessa on hieno envelope filterin kyllästämä kitarasoundi. Rosieta seurasi kappale, jota en odottanut keikalla kuulevani. Kyseessä oli Paradise Valley -albumin Waiting On The Day. Ennen kappaletta John kertoi olevansa tyytyväinen Paradise Valleyn julkaisuun, vaikka se onkin hänen kaupallisesti kehnoimmin menestynyt albuminsa. Kyseisen albumin ansiosa hänellä on omien sanojensa mukaan katalogissaan enemmän kappaleita, jotka hän voi esittää. Waiting On The Dayn hän aloitti Martinin akustisella, mutta hänen viereensä telineeseen tuotiin PRS:n Super Eagle, mistä arvasin hänen soittavan kappaleeseen soolon. Se pitikin paikkaansa ja John soitti kappaleeseen hienon, jälleen hieman The Grateful Deadilta vaikutteita saaneen soolon.
 
Sitä seurasi yksi Johnin upeimmista kappaleista. Se löytyy Johnin uusimmalta albumilta ja kyseinen kappale on In the Blood. Kappaleen aikana rumpali Steve Jordan käytti kuulokkeita ja huomasinkin kappaleen aikana taustalla pyörivän rytmiloopin, jonka tarkan seuraamisen takia Steve kuulokkeita varmaan pitikin. Tässä kappaleessa John käytti Martinin 12-kielistä akustista kitaraa.
 
Keikka alkoi olla lopuillaan ja se tarkoitti hittien aikaa. Vuorossa oli Why Georgia?, joka julkaistiin jo Johnin ensimmäisellä albumilla. Tukholmassa kappale tunnettiin hyvin, mutta sanat eivät olleet ihan hallussa koko yleisöllä. Kyseisen kappaleen c-osassa John antaa aina yleisön laulaa tietyn kohdan, mutta tällä keikalla yhteislaulu oli aika vaisua. Lähinnä permannon etuosasta kuului laulua. Itse tiesin sanat, mutta en viitsinyt laulaa, koska ympärilläni kukaan muu ei laulanut. Sen jälkeen neljännen jakson perussetin päätti Gravity, joka on rakenteeltaan ja sanoitukseltaankin yksinkertainen, mutta siitä huolimatta upea kappale. Lisäksi John soitti kappaleeseen hienon kitarasooloon kuten aina.
 
Gravityn jälkeen seurasi lyhyt encoretauko, jonka jälkeen John bändeineen palasi lavalle. John esitteli yhtyeensä jäsenet ja kertoi unohtaneensa esitellä heidät ennen Gravitya. Siitä syystä Gravityn aloittaminen oli kestänyt hieman tavallista kauemmin. John vitsaili rumpali Steve Jordanin odottaneen itsensä esittelyä, jonka Steve jyrkästi kiisti. Seurauksena John esitteli Steven kahteen kertaan. Bändin esittelyn jälkeen John kiitti yleisöä loppuunmyydystä keikasta. Samalla hän teki pienen lasku- tai asiavirheen. Hän sanoi edellisestä keikasta Tukholmassa olevan neljä vuotta, vaikka todellisuudessa siitä oli kolme vuotta. Puhuttuaa vielä vähän hän vitsaili menevänsä yliajalle ja tekevänsä vain kiertuemanagerinsa hermostuneeksi. Sen jälkeen hän esitti bändin kanssa Continuumilta löytyvän upean balladin Slow Dancing In A Burning Room. Siinä hän käytti pääkitaraansa, vuoden 1964 Fender Stratocasteria. 
 
Slow Dancingin jälkeen oli jälleen roudaustauko. Iso koroke vedettiin jälleen pois ja tilalle tuotiin valkoinen piano. Samalla lavan lattia ja tausta muuttuivat valkoisiksi. Oli vuodossa The Search for Everythingin epilogi. John tuli lavalle esittämään The Search for Everything -albumin viimeisen kappaleen You Gonna Live Forever In Me yksin pianoa soittaen ja samalla laulaen. Kappaleen loputtua John poistui lavalta takaseinään avatusta ovesta.
 
Sitten seurasi lopputekstit, joissa lueteltiin koko kiertuehenkilökunta. Samaan aikaan taustalla soi Theme from “Search for Everything” -instrumentaali The Search for Everything -albumilta. Mielestäni tämä oli hieno lopetus keikalle. Lopputekstien jälkeen itse lähdin keikkapaikalta ja ehdin hyvin tunnelbanaan, joka tuttuun tapaan tuli hyvin täyteen. Keikan jälkeen ei oikeastaan Globenissa kannata hirveästi kiirehtiä, koska tunnelbana on normaalia pidempi eikä se lähde ennen kuin tulee aivan täyteen.
 
Kokonaisuudessaan keikka oli hieno kokemus ja parempi kuin vuoden 2014 kiertueen keikka, jonka olin katsomassa. Siihen vaikuttu varmasti se, että tämän kiertueen konseptia on hiottu huolella. Lisäksi oli hienoa nähdä Johnilta myös akustinen setti ja Trion kanssa soitettu setti. Lavarakennelmakin oli upea. Hienoa oli myös, että suunnitelmallisuudesta huolimatta settilsita ei ole joka keikalla sama, vaan se vaihtelee keikkakohtaisesti.
Settilista: 
Waiting on the world to change
Helpless
Moving on (And Getting Over)
Queen of California 
Changing 
Ac:
?
Dreaming with a Broken Heart -> Walt Grace’s Submarine Test, January 1967
Free Fallin’
Your Body Is A Wonderland-> Neon
Trio:
Crossroads 
Vultures 
Who did you think I was?
Full band:
Rosie
Waiting on the day
In the blood
Why Georgia?
Gravity
Encore
Slow dancing in a Burning Rom
Epilogue 

 

Your gonna live forever in me

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *