Pariisin kevät, 15.4.2017, Sellosali, Espoo

 

Jälleen on keikkaraportin aiheena Pariisin kevät. Kyseessä on siis toinen Pariisin kevään keikka, jolla olen tänä vuona käynyt. Heti alkuun on mainittavat Pariisin kevään olevan hieman outo yhtye. Ensinnäkin siitä tuli bändi vasta toisen levyn jälkeen. Ennen sitä kyseessä oli Arto Tuunelan sooloprojekti. Toiseksi yhtye on onnistunut nousemaan omalla tyylillään suhteellisen suureen suosioon ilman, että musiikki olisi kovin paljoa kaupallistunut. Toki Pariisin kevään kappaleet ovat alusta alkaen olleet helposti mukanalaulettavia popsävelmiä, mutta instrumentaatio ja tuotantotyyli sekä sanoitukset ovat olleet välillä selkeästikin isoimmista hiteistä poikkeavia. Lisäksi Pariisin kevät on yksi suurimpia suomalaisia suosikkiyhtyeitäni.
Huomattuani Pariisin kevään Sellosalin kevään keikkalistasta, hankin pienen harkinnan jälkeen liput keikalle. Erityisesti keikassa houkutti se, että se oli konserttisalikeikka ja ne yleensä ovat hieman tavallisuudesta poikkeavia. Niin oli tälläkin kertaa. Ensinnäkin keikka alkoi jo kello 19, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Keikkojen alkaminen vasta puolen yön aikoihin on totta puhuen hieman ärsyttävää. 
Olin ostanut itselleni ja tyttöystävälleni liput eturivin paikoille, koska ilokseni huomasin siinä olevan vielä tyhjää ostaessani lippuja. Näkyvyys lavalle olikin loistava ja bändin jäsenien tekemisiä pystyi seuraamaan huomattavasti tarkemmin kuin helmikuussa näkemälläni levynjulkaisukeikalla The Circuksessa. Erityisesti kitaristi Artturi Tairan kitaroinnin seuraaminen oli helppoa ja samalla pystyi saamaan ideoita omaan soittoonsakin.
 
Keikka alkoi hieman ilmoitetun alkamisajan, eli kello 19, jälkeen. Arto Tuunela asteli yksin lavalle ja alkoi akustisen kitaran kanssa tehdä itselleen loopperilla taustaa, jonka päälle hän jatkoi soittamista. Toki kyseessä saattoi olla erittäin voimakas delaykin, koska hän soitti olettamani loopin päälle samaa kuviota kuin oli siihen aluksi äänittänyt. Ensimmäiseksi kappaleeksi paljastui Tämän kylän poikii ja oli todella hienoa kuulla se tällaisena riisuttuna akustisena versiona. Sama päti seuraavana kappaleena tulleeseen Meteoriittiin, jossa Arto selvästi käytti loopperia. Kappaleen alussa hänellä oli ehkä hieman epävarmuutta siitä, missä vaiheessa pysäyttää se sekunniksi se ennen laulun alkua, mutta sitä lukuunottamatta kappale kuulosti upealta.
 
Kolmantena kappaleena oli vuorossa Matkalla sun luo, jota varten osa yhtyeen muistakin jäsenistä tuli lavalle. Ainakin Artturi Taira ja Antti Pouta olivat kappaleen aikana lavalla laulamassa taustoja. Sen jälkeen vuorossa oli Matkalla etelään ja sen aikana koko bändi olikin jo lavalla. SItä seurasi Mielikuvituksen tuotetta. Pariisin kevään neljäs albumi Jossain on tie ulos on jäänyt itselleni jonkin verran vieraaksi, mutta Mielikuvituksen tuotetta kuulosti ainakin livenä todella hienolta. Sitä seurasi Astronautti, jonka kuulemista livenä olin odottanut kaksi vuotta ja siksi se olikin todella mieluisa yllätys.
 
Seuraava kappale jatkoi samalla linjalla, koska kyseessä oli Jokin työntää kohti reunaa. Olin siis odottanut senkin kuulemista pitkään. Kuitenkaan sitä en ollut odottanut ihan kahta vuotta. Se on Pariisin kevän viidennen levyn viimeinen kappale. Ostin kyseisen levyn vinyylinä kesällä 2015 ja taisin kuunnella sen silloin vain muutaman kerran. Kuitenkin muutamia kappaleista kuuntelin ahkerastikin Spotifysta. Jokin työntää kohti reunaa ei kuitenkaan kuulunut noihin kappaleisiin siitä huolimatta, että Soundin arvostelussa sitä tituleerattiin ehkä Pariisin kevään parhaimmaksi kappaleeksi. Löysin kappaleen sen upeudessa oikeastaan vasta tämän vuoden alussa kuunnellessani Mustaa laatikkoa vinyyliltä. Soundin levyarvostelun väitteestä sen verran, että ei se välttämättä Pariisin kevään paras kappale ole, mutta kirkkaasti yksi parhaista.
 
Jokin työntää kohti reunaa jälkeen Arto sanoi, että seuraava kappale on vanha. Vuorossa oli Pentti Holappa, joka on siis Pariisin kevään ensimmäiseltä levyltä. Sitä seurasi Juhlat, jonka nimeä en keikan aikana muistanut. Sekin on Jossain on tie ulos levyltä. Ennen tämän raportin kirjoittamista kuuntelin kyseisen levyn ja tarkistin keikalla muistiin kirjoittamieni sanoituksen pätkien perusteella kappaleen nimen. Tuota tapaa käytän nykyään muutenkin keikoilla settilistaa ylös kirjatessani. Jos en tunnista kappaletta tai muista sen nimeä, kirjoitan pätkän sanoituksesta ylös, jolloin nimi on seuraavana helppo tarkistaa.
 
Juhlien jälkeen suurin osa yhtyeestä poistui lavalta ja sinne jäivät vain Arto ja Artturi, jotka istuivat lavalle nopeasti tuoduille baarijakkaroille. Artturi nauroi ja sanoi, ettei pysty istumaan jakkaran päällä, koska se oli sen verran hutera. Kieltämättä soittaminen näyttikin hieman haastavalta ja kesken seuraavan kappaleen Artturi päättikin nousta seisomaan. Tosin osasyynä saattoi olla hänen tarpeensa vaihdella päällä olevia efektejä pedaalilaudasta. Kappale oli Varjot ja ihmiset, jonka Arto sanoi olevan myöskin puaniselta levyltä eli Jossain on tie ulos -albumilta. Arto sanoi heidän esittävän sen pubi-versiona. Sama päti seuraavaan kappaleeseen Oveton ovi. Sen jälkeen myös Arto ja Artturi poistuivat lavalta ja alkoi väliaika.
 
Väliajan kestoa en sen tarkemmin seurannut, mutta mielestäni se oli pidempi kuin helmikuussa Sellosalissa näkemälläni Olavi Uusivirran keikalla. Sen aikana ehti hyvin ottaa valokuvia bändin soittokamoista. Kiinnitin myös huomiota basson vaihtumiseen. Ensimmäisen puoliskon Jussi Hietala soitti eri bassolla kuin yleensä. Jälkimmäistä puoliskoa varten lavalle tuotiin Jazzbass jota hän mielestäni yleensä käyttää. Tämä enteili toisen puoliskon musiikillisen annin olevan lähempänä “normikeikkaa”.
 
Toisen puoliskon ensimmäisenä kappaleena kuultiin Kuu katoaa. Sitä edelsi hieno alkunauha, jonka aikana bändi asteli lavalle. He olivat vaihtaneet vaatteitaan tavanomaisemman keikan kaltaiseksi. Ensimmäisellä puoliskolla heillä oli selkeästi konserttisalitilannetta varten hiemna normaalia virallisemman näköiset vaatteet. Toisen puoliskon toisena kappaleena Pariisin kevät soitti Imatrankosken, joka on yksi suosikeistani Astronautti levyltä. Valitettavasti sen alussa syntetisaattorit eivät soineet aivan yhtä muhkeasti kuin The Circuksessa. Tämä tosin luullakseni johtui konserttisalin erilaisesta akustiikasta ja lisäksi miksauksesta. The Circuksessa olin suunnilleen miksauspöydän kohdalla. Sellosalissa taas istuin eturivissä, joka ei varsinaisesti ole tunnettu äänenlaadustaan.
Imatrankoski oli joka tapauksessa hienoa kuultavaa. Sitä seurasi Viimeinen päivä, joka on Jossain on tie ulos albumin avausraita. Tällä keikalla kyseinen albumi olikin hyvin edustettuna, mikä oli itselleni yllätys. Aiemmin ajattelin sen olevan hieman väliinputoaja Pariisin kevään levyjen joukossa. Keikan jälkeisenä päivänä kuitenkin kuuntelin sen ja sehän osoittautui loistavaksi levyksi. Ehkä kuulokkeilla kuuntelu avasi uusia näkökulmia muun muassa levyn soundimaailmaan. Esimerkiksi kitarasoundit ovat tuolla albumilla kohdallaan.
 
Seuraava kappale sopi nimensä puolesta ainakin teoreettisesti meneillään olevaan vuoden aikaan. Kyseessä oli Kevät. Miksi se sopii vain teoreettisesti? Koska keikkapäivää edeltävinä ja seuraavina päivinä satoi lunta. Sitä seurasi yksi Pariisin kevän uusimman levyn parhaimmista kappaleista eli Hullu. Jotenkin kuitenkin nautin tästäkin kappaleesta enemmän The Circuksessa. Ehkä se johtui siitä, että konserttisalissa tunnelma oli yleisön joukossa huomattavan erilainen.
 
Uuden levyn kappaleilla jatkettiin Pilvissä myötä. Olin mieltänyt sen nimenomaan keikan avauskappaleeksi, koska se toimi loistavasti The Circuksessa keikan avauksena. Sellosalin keikka todisti myös sen sopivan hienosti keikan loppupuoliskollekin. Tämä kappale kuulosti paremmalta Sellosalissa, koska The Circuksessa oli keikan alussa miksauksessa jotain vikaa. Pilvissä aikana kiinnitin myös huomiota siihen, että Artturi Taira soitti säkeistöjen prosessoidut kitarakuviot samplepadeilla oikean kitaran sijaan. Ratkaisu oli mielenkiintoinen, mutta toisaalta ymmärrettävä, koska kertosäkeistössä hän soitti täysin toisenlaista kuviota.
 
Pilvissä jälkeen oli vuorossa Haamupuhelu. Se on Musta laatikko levyn suurin hitti ja muutenkin kyseisen albumin parhaimmistoa. Kappaleen alkaessa Arto Tuunela äänittää joka keikalla lyhyen kitaraloopin, jonka hän soittaa ennen kertosäettä. Se on hieno ratkaisu luoda kappaleeseen samankaltaisia efektejä kuin levyllä. Kappaleen jälkeen Ilari Kivelä kertoi vuorossa olevan keikan viimeisen kappaleen. Settilista oli kuulemma kirjoitettu turhan lyhyeksi. Toisen puoliskon päätti Vielä vähän matkaa tähtiin, joka oli hyvä lopetus toiselle puoliskolle.
 
Keikka ei kuitenkaan päättynyt vielä, vaan seurasi vielä encore. Ennen sitä yleisö vaati Pariisin kevättä takaisin lavalle paitsi taputtaen, myös jalkoja tömistäen. Valitettavasti encore oli vain yhden kappaleen mittainen. Onneksi kyseinen kappale oli kuitenkin Painovoimaa (Korkeushyppääjän rakkaus). Se oli yllättävä valinta encoreen, mutta toisaalta arvasin sen heti nähdessäni Arto Tuunelan, Artturi Tairan ja Antti Poudan ottavan sähkökitarat käsiinsä. Pariisin keväällä ei ole montaa kappaletta, joissa he kaikki soittaisivat sähkökitaraa. 
 
Keikka päättyi noin kello 21, joten se oli Sellosalin sivuilla ilmoitetun “2 tuntia sisältäen väliajan” mukainen. Toinen puolisko ja encore jäivät ehkä hieman lyhyiksi, mutta toisaalta jos aikaraja oli asetettu Sellosalin puolelta, ei Pariisin kevät sille oikein mahda mitään. Keikan jälkeen minä ja tyttöystäväni saimme vielä julisteen nimikirjoituksilla. Se on hieno muisto keikasta olohuoneen seinällä. Jonottaessamme nimikirjoitusta joku yleisön joukosta huikkasi bändiläisille, että hyvä keikka, mutta jäi vähän lyhyeksi.
 
Kokonaisuudessaan keikka oli hyvä. Konserttisalitilanne toi hienoa vaihtelua verrattuna The Circuksessa olleeseen levynjulkaisukeikkaan. Etenkin alkupuoliston erilaiset sovitukset ja harvinaisemmat kappaleet olivat hienoa kuultavaa. Toisella puoliskolla osa kappaleista kaipasi vähän The Circuksessa vallinnutta tunnelmaa ja yhteislaulua, mutta siitä huolimatta ne olivat hienoa kuultavaa. Pariisin kevät voisi hyvin tehdä jossain vaiheessa konserttisalikiertueen. 
Settilista:
Tämän kylän poikii ac
Meteoriitti ac
Matkalla sun luo
Matkalla etelään
Mielikuvituksen tuotetta
Astronautti
Jokin työntää kohti reunaa
Pentti Holappa
Juhlat
Varjot ja ihmiset pubi
Oveton ovi pubi
Kuu katoaa
Imatrankoski
Viimeinen päivä
Kevät
Hullu
Pilvissä
Haamupuhelu
Vielä vähän matkaa tähtiin
Painovoimaa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *