Yö, 4.3.2017, Pressa, Helsinki

 
Yö on yhtye, johon minulla on aina ollut vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Välillä saatan luukuttaa yhtyeen suurimpia hittejä täysillä, mutta joskus inhoan yhtyeen humppaiskelmäksi kutsumaani tyyliä. Aiemmin olen ollut vankasti sitä mieltä, että yhtyeen 80- ja 90-luvun tuotanto on loistavaa, mutta 2000-luvun levytyksistä en juuri välitä. Kuitenkin on myönnettävä, että olen niitäkin todella usein kuunnellut. Lisäksi hyvin harva yhtye on saavuttanut Suomessa sellaisen aseman kuin Yö tai tehnyt yhtä pitkää ja monipuolista uraa. Huomionarvoista on myöskin 2000-luvun tuotannon sofistikoituneisuus. Orkestraatiot ovat oikeastaan upeaa kuunneltavaa ja tuotanto on huippuluokkaa. Huomattavaa on myös, että Yön kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi on yksi Suomen parhaimmista kosketinsoittajista kevyen musiikin saralla. Kokonaisuudessaan Yö siis on kuin onkin hyvää musiikkia tekevä yhtye.
 
Viime syksynä kuitenkin hieman järkytyin lukiessani Olli Lindholmin erottaneen Jukka Lewisin ja Daffy Terävän Yöstä. Olin kuvitellut Yön kokoonpanon olevan vakiintunut ja bändin tulevan hyvin toimeen keskenään. Tietenkään tuollaisia asioita ei voi tietää bändin ulkopuolinen henkilö. Aluksi olin luonnollisesti myös hieman äreä, koska pidin Jukka Lewisia ja Daffy Terävää erittäin merkittävinä henkilöinä Yön historiassa ja 2000-luvun suosioon nousussa. Kumpikin hoiti tonttinsa hyvin ja etenkin Jukka Lewisin laulamat kappaleet ovat olleet todellisia helmiä. Kannattaa kuunnella esimerkiksi Deadline tai Oikee enkeli. Erityisesti ensimmäisenä mainittu on Yön parhaimmistoa 2000-luvun tuotannosta.
 
Saatuani selville Yön olevan keikalla Helsingin Pressassa maaliskuussa, päätin mennä paikalle, koska Yön uusi kokoonpano kiinnosti. Siitä oli myös kulunut jo useampi vuosi, kun olin nähnyt Yön viimeksi livenä. Ostin lipun vasta keikkapäivänä ja hetken aikaa harkitsin menemättä jättämistä. Huomasin nimittäin, että keikan aloitusaikaa oli siirretty puolella tunnilla eteenpäin ja uusi aika oli 23.30. En erityisemmin välitä noin myöhään alkavista keikoista, mutta päätin kuitenkin siitä huolimatta ostaa lipun ja mennä paikan päälle.
 
Keikkapaikan löytämisessä oli hieman vaikeuksia. Tiesin kyllä Pressan sijaitsevan hotelli Presidentin yhteydessä, mutta oletin sinne olevan sisäänkäynti hotellin ulkopuolelta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sisäänkäynti oli hotellin aulassa. Oikean oven löytääkseni jouduinkin kysymään hotellin vastaanotosta neuvoa. Pressaan päästyäni totesin paikan olevan hieman samankaltainen laivoilla olevien yökerhojen kanssa. Baari oli keskeisellä paikalla ja paikan akustiikka ei näyttänyt kovin kummoiselta. 
 
Aluksi kävin luonnollisesti katsomassa lavalla olevia soittokamoja ja erityisesti kitarakamoja. Kitaristin vaihtuminen oli luonnollisesti muuttanut niitäkin aika paljon. Daffy käytti käsittääkseni mallintavia ja profiloivia vahvistimia, mutta uudella kitaristilla Jussi Turpeisella näytit olevan käytössä Mad Professorin vahvistin ja tyylikäs pedaalilauta. Lavaa ihmeteltyäni ostin Fantan ja löysin hyvän paikan baarin toiselta puolelta, jossa ihmisiä oli aika vähän, mutta näköyhteys lavalle oli loistava. Keikan aikana kuitenkin osoittautui keikkapaikan akustiikan huonous valitsemaani paikkaan nähden.
 
Yössä on yksi erittäin hieno piirre keikkojen aloittamisen suhteen. He aloittavat ne lähestulkoon ajallaan. Tälläkin kertaa ilmoitetusta aloitusajasta myöhästyttiin vain muutaman minuutin verran. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin Likaiset legendat I ja heti sen alussa huomasin joko miksauksessa tai sitten akustiikassa olevan vikaa. Kitara ei kuulunut kovinkaan hyvin, mikä oli todella sääli, koska Likaisissa legendoissa on upea kitarariffi. 
 
Tätä harmillista yksityiskohtaa lukuunottamatta bändi kuulosti hyvältä. Uudet soittajat kitaristi Jussi Turpeinen ja basisti Timo Mynttinen hoitivat tonttinsa hyvin. Heidän ja Olli Lindholmin lisäksi Yöhön kuuluvat kosketinsoittajat Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa sekä rumpali Ari Toikka. Yhteissoitto oli tiukkaa ja eikä kenenkään soittotaidossa ollut valittamista. Miksipä olisikaan ollut, koska kaikki ovat ammattilaisia ja toimivat sen mukaisesti. Taustalaulut ehkä kuitenkin hieman kärsivät Jukka Lewisin puuttumisesta.
 
Toisen kappaleena kuultiin Yön 90-luvun tuotantoa kappaleen Yötä vastaanottamaan myötä. Se oli hienoa kuultavaa ja aiemmin en ole tainnut sitä livenä kuullakaan. Sen jälkeen Olli alkoi kyselemään yleisöltä kappaletoiveita. Yön settilistapolitiikka tai oikeastaan sen puuttuminen oli siis säilynyt samankaltaisena kokoonpanon muutoksista huolimatta. Pari ensimmäistä kappaletta oli sovittu etukäteen ja sen jälkeen Olli päätti kappaleita, joten settilistat ovat joka keikalla erilaisia. 
 
Yö vuosimallia 2017
Kolmantena kappaleena kuultiin yleisöstä toivottu Pettävällä jäällä. Aiemmin en ollut pitänyt juurikaan kyseisestä kappaleesta, mutta keikalla se ainakin kuulosti hyvältä. Sen jälkeen Yö soitti kappaleen, joka on yksi suosikeistani Yön tuotannosta. Kyseessä oli Kuorotyttö. Upea kappale, jossa sävellys ja sanoitus toimivat hyvin yhteen. Liveversion soundeissa oli yksi huomattava muutos levyversioon verrattuna. Sama muutos oli tosin jo Kolmen illan varietee dvd:llä reilut kymmenen vuotta sitten. Nimittäin kappaleen kosketinsoitinsoundi ei ollut syntikkaurku vaan jouset. Omasta mielestäni tämä muutos toimi hyvin, vaikka se ensimmäiseltä kuulemalta aikoinaan ihmetyttikin.
 
Kuorotytön jälkeen oli vuorossa Yön viime vuonna julkaistulta levyltä kappale Minne tuulet vie, joka viime vuonna soi paljon radiossa. Livenä soundit olivat hieman erilaiset levyversioon verrattuna, mutta joka tapauksessa se kuulosti hyvältä. Sitä seurasi jokseenkin yllättävä kappalevalinta, joka oli Joutsenlaulu. Sehän on yksi Yön suurimmista hiteistä, mutta sen lauloi levylle Jussi Hakulinen eikä Olli siitä syystä ole sitä paljoa laulanut. Tällä keikailla hän sen kuitenkin lauloi ja kappaleessa kuultiin myös hieno kitarasoolo Jussi Turpeiselta.
 
Sen jälkeen oli jälleen vuorossa uuden levyn materiaalia, mutta tällä kertaa en itse ollut tainnut kuulla kyseessä olevaa kappaletta. Kappaleen nimi oli Yksi sydän särjettäväksi. Sitä seurasi keikan ainoa duurissa menevä kappale, nimittäin Vie mut minne vaan. Sen kertosäkeistö ja kitarariffi ovat mukaansatempaavia ja jo ennen kuin tiesin kappaleen olevan Yön esittämä, pidin siitä paljon. Seuraavana oli vuorossa yksi suosikeistani Niin paljon me teihin luotettiin. Introssa huomasi selkeästi kitaristin vaihdoksen seurauksena lievähkön soundin vaihdoksenkin. Tässä kappaleessa se kyllä ehdottomasti palveli kokonaisuutta, koska intron kitarakuvio oli hieno.
 
Niin paljon me teihin luotettiin jälkeen tuli Hän tanssi kanssa enkeleiden. Alunperin se oli Jussi Hakulisen soolokappale, jonka Yö levytti Legenda -kokoelmalleen. Sitä seurasi Tia Maria, jossa on yksi Suomen rockhistorian hienoimmista kitarasooloista, jonka Jussi Turpeinen soitti upeasti. Perussetin viimeisenä kappaleena soitettiin Ihmisen poika. Sitä oli toivottu jo aiemmin, mutta Olli kommentoi sen tulevan viimeisenä kappaleena.
 
Encoren aloitti kappale, jota en tunnistanut ja jonka oletin olevan jälleen Yön uusimmalta levyltä. Tätä kirjoittaessani kuitenkin tarkisitin sen ja kappaleen nimeksi paljastui Haaksirikko ja se oli Pelko ja rakkaus albumin viimeinen kappale. Sen jälkeen seurausi Kiitos ja kunnia, joka on hienoa iskelmärockia loistavalla kitarariffillä. Keikan päätti odotetusti Rakkaus on lumivalkoinen, joka on ollut kaikilla näkemilläni Yön keikoilla päätöskappaleena.

 

 
Kokonaisuutena keikka oli hyvä, mutta soundillisesti se oli heikon puoleinen. Tämä johtui joko miksauksesta tai keikkapaikan akustiikasta, joista veikkaan jälkimmäistä. Ajattelin asian tosin korjautuvan vaihtaessani encoressa paikkaa. Vähän se auttoikin, mutta miksauksessa kitara oli edelleen turhan alhaalla miksauksessa. Siitä huolimatta keikka oli kuitenkin hyvä ja todisti jälleen miksi Yö on yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä.
Settilista:
Likaiset legendat I
Yötä vastaanottamaan
Pettävällä jäällä
Kuorotyttö
Minne tuulet vie
Joutsenlaulu
Yksi sydän särjettäväksi
Vie mut minne vaan
Niin paljon me teihin luotettiin
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Tia-Maria
Ihmisen poika
Haaksirikko
Kiitos ja kunnia
Rakkaus on lumivalkoinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *