Anssi Kela, 1.12.2016, Tavastia, Helsinki

Keikkaraportti – Anssi Kela, 1.12.2016, Tavastia, Helsinki
Anssi Kela on muutaman vuoden aikana tehnyt hienon paluun Suomen musiikkimaailman huippujen joukkoon. Sitä ennenkin pidin Anssi Kelan musiikista enkä oikein missään vaiheessa havahtunut siihen, että hänen suosionsa oli huomattavasti laskenut. Osittain se ehkä johtui siitä, että olin itse niin nuori. Kuitenkin hänen kappaleensa ovat soineet tasaisesti radiossa ja Milla, Nummela, Puistossa sekä 1972 ovat ansainneet paikkansa osana suomalaista pop- ja rockmusiikkihistoriaa. Anssi Kelan tyylinvaihdoksen myötä tekemät levyt Anssi Kela ja Nostalgia ovat omasta mielestäni huikeita musiikillisia kokemuksia. On ollut hienoa kuulla kuinka Kelan musiikista on tullut avoimempaa kuin ennen.

Ennen Tavastian keikkaa olin nähnyt Anssin livenä yhteensä neljä kertaa, kaksi kertaa yksin akustisella keikalla ja kaksi kertaa bändikeikalla, jotka olivat kumpikin viime vuonna. Tänä vuonna olin useasti harkinnut Anssin keikalle lähtemistä. Erityisesti keväällä mietin Parasta aikaa -konserttisalikiertueen jollekin keikalle menemistä, mutta en kuitenkaan mennyt. Kun siis huomasin joulukuun toiselle päivälle varatun Tavastian keikan, aloin harkitsemaan sitä vahvasti. Yhtenä lisäkannustimena oli Anssin useasti mainitsema fakta, jonka mukaan tämä tulee olemaan hänen tähänastisen uransa ennätysvuosi keikkojen määrän suhteen. Tavastialla 2. joulukuuta oleva keikka kuitenkin myytiin loppuun ennen kuin ehdin ostamaan liput. Onneksi Tavastialle päätettiin järjestää toinen keikka 1.12. Sille keikalle päätinkin hankkia liput suhteellisen pian keikan julkistamisen jälkeen.

Keikkapäivänä saavuin kaverini kanssa Tavastialle jonkin aikaa ennen ovien avaamista ja Tavastian edessä oli sillon jo jonoa. Ovet avattiin kello 20, kuten etukäteen oli ilmoitettukin. Sisällä ei kuitenkaan vielä päässyt suoraan keikkatilaan, vaan sitä ennen piti odottaa seuraavan oven aukeamista. Se oli omasta mielestäni sikäli täysin turhaa, tosin keikkapaikan näkökannasta sillä tavalla saa ihmiset ostamaan itselleen juomia ennen keikan alkua.

Ovet avattiin jonkin ajan kuluttua ja Anssi bändeineen aloitti noin kello 21. Itseäni yllätti, että koko bändi nousi heti alussa lavalle. Olin pitkin vuotta lukenut keikkaraporteista Anssin aloittaneen keikkansa Kasarin lapsi kappaleella, jonka hän esittää vain taustanauha taustallaan. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan kuultu, vaan aloituskappaleena oli Suuria kuvioita. Se oli yllätys, mutta mieluisa sellainen, koska kappale on etenkin livenä todella toimiva. Anssin bändi kuulosti hyvältä. Erityisesti kitaravetoisuus tietysti ilahdutti itseäni kosketinsoittimien täydentäessä soundia hienosti. Rumpujen ja bassojen luoma pohja musiikille oli tiukka, kuten viime vuonnakin. 
 
 
Suuria kuvioita jälkeen seurasi Milla, joka on hyvä kappale ja livenä innostaa yleisön yhteislauluun. Millan jälkeen Anssi alkoi pitää anatomian oppituntia ja seurasi Miten sydämet toimii? Samalla Anssi vaihtoi kitaransa Van Halen -kitaraan, joka on todella hienon näköinen. Sama kitara pysyi kädessä Puistossa ajan ja jälleen yleisöstä irtosi yhteislaulua. Anssin hiti viidentoista vuoden takaa ovat selkeästi painuneet ihmisten mieliin. Sen jälkeen hittivaihde vaihdettiin Levyhylly pelastaa kappaleeseen, joka on yksi suosikeistani Anssi Kelan nimikkoalbumilta. Livenä hieno yksityiskohta on kitaristi Tuomas Wäinölän soittama kitarasoolo. Levyllä kappaleessa on saksofonisoolo, mutta livenä on hienoa kuulla se kitaran soittamana.
 
 
Sen jälkeen seurasi Anssin suuri paluuhitti Levoton tyttö. Kun kappale aikoinaan ilmestyi, mietin mitenöhän se onnistuu livenä, mutta Anssi bändeineen on tehnyt siitä todella hienon myös livenä. Välittömästi sen jälkeen alkoi kitarataistelu, jolle on annettu nimi Flowers on the Steps of Eduskuntatalo. Anssin ja Tuomaksen kitarataidot tulivat hienosti esille ja tietysti mukana oli myös vähän fyysistä taistelua lavan etureunassa, kun he soolojensa lomassa vähän tönivät toisiaan.
 
Sitten Anssi vaihtoikin Van Halen -kitaransa Nile Rogers Stratocasteriin, joka sopivasti mykistyi heti seuraavan kappaleen alussa. Ennen kappaletta Anssi vielä kertoi olleensa väärässä bankissa, kun hän sääti efektilautaansa. Tähän basisti Antti Karisalmi kommentoi, että onko hän siis väärässä bändissä. Kappale, jonka aikana tämä tapahtui oli Karhun elämää. Sen aikana lavalla oli bändin lisäksi kitarateknikko Esa selvittämässä mikä ongelma Anssin kitarassa oikein on. Kitara alkoikin toimi kappaleeseen viimeiseen ääneen. Karhun elämään aikana Tuomas siis vastasi kaikesta kuuluvasta kitaransoitosta. Sen jälkeen Anssi kysyi kuinka monen mielestä soitto parantui Anssin kitaran mykistyessä ja muun muassa kosketinsoittaja Saara Metsberg ja rumpali Ville Kela nauroivat ja viittasivat.
 
Karhun elämää jälkeen Anssi laittoikin kitaran neljän kappaleen ajaksi sivuun. Vuorossa oli Sannin 2080-luvulla. Anssin versio kyseisestä kappaleesta on hyvä ja itse pidänkin siitä ehkä vähän enemmän kuin alkuperäisversiosta. 2080-luvulla jälkeen oli vuorossa Petri Ruusunen, joka siis jatkaa Puistossa kappaleen toisen päähenkilön tarinaa. Sitten seurasi Tanssilattialla, joka oli viime vuonna Anssin bändikeikkojen aloituskappaleena. Se toimi tässäkin kohdassa settiä oikein hyvin. Mustaa tuntuu multa oli seuraava. Se on Anssin uusin julkaistu kappale ja siitäkin oli saatu tehtyä hyvä bändiversio. Näiden neljän kappaleen aikana Anssi käytti Freddie Mercury tyylistä mikrofonitelinettä esiintyessään.
 
Sen jälkeen Anssi otti jälleen Gretschinsä kaulaansa ja alkoi Nostalgiaa. Kappaleen alussa kitarateknikko Esa katsoi vähän aikaa huolissaan lavan sivusta lähteekö kitara kuulumaan, mutta kyllähän se lähti. Livenä Nostalgiaa oli ainakin minusta parempi kuin levyllä. Se tosin voi johtua livenä bändin energiasta ja yleisön mukanaolosta. 1972 seurasi ja jälleen kuului yhteislaulua. Kyseessä on yksi Anssin suurimmista hiteistä, joten yhteislaulu oli sinällään odottettavissakin. Kappaleen väliosasta on livenä sovitettu hieno sisältäen muun muassa The Whon Won’t Get Fooled Again tyylisen kosketinsoitinosuuden. Varsinaisen setin päätti Nummela, mikä oli odottettavissa. Yleisö pääsi osallistumaan jälleen. Sanatkaan eivät olleet vaikeat, kun yleisöä pyydettiin laulamaan kappaleen lopussa o-kirjainta melodian tahtiin. Nummelan jälkeen Anssi bändeineen poistui lavalta.
Encoren alussa Anssi palasi lavalle yksin tyylikkään mustan akustinen Martininsa kanssa. Hän esitti Hetken biisin eli pyysi joltakin eturiviläiseltä puhelimen ja etsi Wikipediasta satunnainen artikkeli toiminnolla artikkelin, jonka hän lauloi. Artikkeli kertoi suomalaisesta punkbändistä nimeltä Wasted. Anssi pyysi kappaleen ajaksi kitarateknikko Esan itselleen teleprompteriksi. Anssi soitti kappaleen yleisön pyynnöstä duurissa ja tarkemmin sanottuna sävellajiksi valikoituikin E-duuri.
 
Sen jälkeen bändi palasi lavalle ja Anssi vaihtoi mustan Martininsa tyylikkääseen mustaan Stratocasteriin. Kappale oli Kuolleen miehen kitara, jonka aikana Anssi soitti tyylikkäät, Mark Knopfler -tyyliset soolot. Maitohapoilla oli vuorossa seuraavana ja sitä en ollutkaan aiemmin kuullut. Sen Anssi esitti ilman kitaraa, mutta kappaleen loppupuolella hän haki basson lavan sivusta ja soitti bassosoolon todistaen taitonsa myös basistina. Illan viimeisenä kappaleena kuultiin Mikan faijan BMW, joka oli sinällään sopiva lopetus, että se on yksi Anssin tunnetuimmista kappaleista. Itse jäin vähän kaipaamaan vielä Parasta aikaa, mutta ei sen puuttuminen keikkaa huonontanut.
 
Kokonaisuutena keikka oli loistava ja ehdottomasti menemisen arvoinen. Päivä oli lisäksi Anssin kannalta merkittävä, koska hänen livealbuminsa Parasta aikaa oli ilmestynyt ja lisäksi hänen musiikkiaiheinen tv-sarjansa oli julkistettu. Anssi bändeineen on selkeästi yksi Suomen kovimmista live-esiintyjistä. Lisäksi Tavastia keikkapaikkana oli hieno kokemus. Keikka alkoi järkevään aikaan ja tila oli hieno. Aikaisemmin en ollut Tavastialla käynyt, joten tämä keikka oli juuri oikea tilaisuus siihen.
 
Settilista
 
Suuria kuvioita 
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levyhylly pelastaa
Levoton tyttö
Flowers on the Steps of Eduskuntatalo (kitarataistelu)
Karhunelämää
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Tanssilattialla
Musta tuntuu multa
Nostalgiaa
1972
Nummela
Hetken biisi: Wasted (soolo akustinen)
Kuolleen miehen kitara
Maitohapoilla

 

Mikan faijan BMW

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *